sunnuntai, 2. toukokuu 2010

Vappu-pallo :)

Vapun tiineys lähenee loppuaan. Vuorokausia on nyt takana toisesta astutuksesta 53 vrk, joten ensi viikonloppuna voi jo jotain tapahtua! Vappu muuttaakin jo huomenna Lauriinan luo totuttelemaan uuteen ympäristöön. Maha on aika valtava ja Vappu pääasiassa kotona vain nukkuu ja vaihtaa asentoa. Maha on selvästi epämukava, eikä se aina tiedä miten päin olisi hyvä makailla. Pennut on nyt viime päivinä alkaneet myös pitää melkoista elämää, eli pieniä potkuja näkyy välillä valtavasti :) Kohta ne näkee sitten jo livenä..

Tässä vielä muutama kuva tältä päivältä.

(Vappu ei tykkää istumisesta, siksi korvat luimussa..)

 

perjantai, 16. huhtikuu 2010

Päivityksiä pitkästä aikaa

Näin sitä saa näköjään huomata, että innokkaasti aloitettu blogin kirjoittaminen sitten saikin vähän väistyä.. Edellisestä kirjoituksesta on jo puolitoista vuotta! Mihin se aika on mennyt. Olen tehnyt ihan itse uusia kotisivuja, joten päätin päivittää tämänkin osion taas kuntoon ja ehkäpä jatkossa voisi bloggailla vähän ahkerammin..

Ihan kaikkea puolentoistavuoden aikana sattunutta en nyt tähän aio kirjoittaa. Itselleni isoin asia oli muutto uuteen kotiin viime kesänä. Nyt on meidän laumalla sisällä ja ulkona enemmän tilaa kuin ennen! Muutoin elämä jatkuu melko samalla mallilla kuin ennenkin.

Vappu on kasvanut aikuiseksi ja tulee saamaan pennut toukokuussa joskus Vapun jälkeen. Pennut syntyvät Vapun kasvattajan Lauriinan kotona ja tulevat hänen nimelleen. Toiveissa olisi saada sieltä itsellekin yksi narttupentu, tosin kotiin se ei ole jäämässä, vaan sijoituskotiin. Täytyy nyt katsoa, löytyykö mieluinen sijoituskoti ja tuleeko niitä narttuja! Maha on jo sen verran kasvanut, että eiköhän sieltä useampi pentu ole tulossa, toivotaan ainakin niin. Vapun kanssa kiersimme vuoden verran ahkerasti näyttelyissä ja tuloksena on ollut 1xCACIB, 2XSERT, 1xVACACIB, 1xVASERT, 3XPN -sijoitus, 1XVSP, ihan mukavasti on siis mennyt. Vappu on melko pieni ja siro, joten se ei ole ollut ihan kaikkien tuomarien mieleen kuitenkaan. Pentujen jälkeen olisi sitten tarkoitus jatkaa näyttelyitä ja sitä viimeistä sertiä.. Vappu on kehittynyt myös agilityssä oikein mukavasti. Aloitimme kisauran tammikuussa, ja tähän mennessä tuloksena on ollut 2 x LUVA 1-luokasta. Kisauramme jatkuu sekin pentujen jälkeen, tavoitteena olisi tämän vuoden aikana nousta 2-luokkaan.

Myy sai joulukuussa 2008 kohtutulehduksen ja kohtu jouduttiin poistamaan. Myylle ei siis ole enää pentuja tulossa, joten toivottavasti tyttärensä Niisku jatkaa jossain vaiheessa Ice Storm cavalierien sukua. Myyn turkki on myös hiljalleen mennyt huonompaan suuntaan, kuten steriloiduilla cavaliereilla usein käy. Niinpä olemme joutuneet luopumaan näyttelyharrastuksesta ja keskittymään agilityyn. Agilityssä taas ollaan menty pitkästä aikaa paljon parempaan suuntaan! Vihdoin Myylle on löytynyt lisää vauhtia ja nyt tammi-helmikuun aikana tuloksena oli kolme LUVAA 1-luokasta ja näin ollen kisaamme nykyään 2-luokassa. Haastetta tuo tällä hetkellä Myyn kuulon huononeminen, mutta pyrin nyt opettelemaan voimakkaampaa vartalon käyttöä ohjaamisessa.

Viivi täytti tänä keväänä jo 7 vuotta! Viivi ei edelleenkään harrasta muuta kuin seuraneitinä / kuningattarena olemista.. se tulee mielellään mukaan muitten koirien treeni- ja kisareissuille. Viiviltä jouduttiin poistamaan tänä talvena kaikki alaetuhampaat, joten ei meitä veteraanikehistäkään näyttelyistä sitten ensi vuonna löydä.

Päivittelen kohtapuoliin tänne myös vähän uusia kuvia Vapun masusta ja vanhempieni yorkki -Urhosta :)

 

 

 

 

sunnuntai, 14. syyskuu 2008

Syksyisiä kuvia

Koirien kanssa on mökkeilty muutamana viikonloppuna ja kuvat on jo kovin syksyisiä. Vappu kasvaa kovaa vauhtia. Yhteiselo Viivin ja Myyn kanssa alkaa jo sujumaan, jopa Viivi on jo leikkinyt Vapun kanssa. Tässä todiste Myyn ja Vapun mukavasta unihetkestä.

1906704.jpg

Mökkikuvia Alavudelta ja Sammatista

1906765.jpg

1906716.jpg

1906745.jpg

1906771.jpg

1906785.jpg

1906794.jpg

1906806.jpg

1906813.jpg

1906821.jpg

Tänään oltiin Niiskun perheen kanssa lenkillä

1906834.jpg

1906839.jpg

1906843.jpg

sunnuntai, 24. elokuu 2008

Sateinen sunnuntai

Vihdoinkin saan aikaiseksi päivitellä hieman meidän kuulumisia. Vappu täyttää huomenna jo 10 viikkoa. Ihan hyvin on alkanut sopeutuminen meidän laumaan. Myy on jo hyväksynyt Vapun, ja leikit ovat välillä hyvinkin vauhdikkaita. Viivi sen sijaan edelleen pomottaa kovasti, ja lämpenee kovin hitaasti. Tuntuu, että Vappu on kasvanut jo kovasti! Ens viikolla alkaakin jo penturyhmä agilityseurassamme, joten hiljalleen aloitetaan tapojakin opettelemaan. Tässä Vapusta pari kuvaa.

1849120.jpg

1849139.jpg

Viime viikolla oltiin Seinäjoella, joten koko koiralaumakin pääsi kuviin!

1849149.jpg

Tänään puolestaan Aliina ja Niisku olivat täällä meillä vierailulla. Niisku on kovasti kasvanut myöskin ja on aivan ihana tapaus!! Vappu ja Niisku löysivät nopeasti yhteisen sävelen.

1849147.jpg

 

sunnuntai, 10. elokuu 2008

Pentupulinoita

Vappu on nyt sitten saapunut lisäämään koiralukumme kolmeen. Vappu on melkoisen ihana pakkaus, oikein tomera ja reipas! Pari päivää on nyt totuteltu toisiimme.. Viivi ja Myy ovat vielä hieman ihmeissään, mutta eiköhän tässä parempaan suuntaan olla menossa.  Asioitten teko ulos Vapulta ei oikein tahdo vielä sujua.. nurmikko on niin märkää ja kylmäkin taitaa tulla ;) Tässä ollaan hieman unenpöpperössä..

1809113.jpg

Helmi ja Niisku ovatkin jo isoja tyttöjä. Viime viikolla tytöt ovat saaneet ensimmäiset rokotuksetkin! Seikkailut suuressa maailmassa jatkuvat ;) Tässä tuoreet kuvat tytöistä, kiitos Helmin kuvasta Susannalle ja Niiskun kuvasta Aliinalle.

Helmi

1809119.jpg

Niisku

1809115.jpg